lauantai 29. lokakuuta 2011

Tekniikka on ystävä, en vaan tiedä kenen

Kun pääosa urheilusta tapahtuu lenkkeilemällä, olisi melko oleellista edes jotenkin seurata missä on käynyt, kuinka pitkiä lenkkejä tekee ja millä nopeudella. Kännyköissä ja sykemittareissahan on tätä nykyä saatavilla kaiken maailman jäljityssovelluksia, jotka mittaavat matkaa ja piirtävät kartan kuljetusta reitistä. Tässä taloudellisessa tilanteessa allekirjoittaneella ei ole mitään mahdollisuutta ostaa kalliita laitteita lenkkeilyä (tai mitään muutakaan) varten ja olen koko ajan kuvitellut että nuo urheilusovellukset vaativat vähän älykkäämmän puhelimen kuin tuo minun 3710 foldini. Olinkin kiljaista riemusta kun huomasin että saa tuohon ainakin Endomondon, ei ollut aikaisemmin käynyt mielessäkään tarkistaa kun eihän tuohon yleensä mitään hienouksia saa.

Teoriassa siis kaikki hyvin, sain ohjelmiston ladattua ja se lähtee kiltisti käyntiin. Siitä eteenpäin homma ei sujukaan ihan niin kivuttomasti, kun tuon puhelimenrääpäleen GPS-paikannus ei tahdo millään löytää itseään. Eilen kuntosalilta lähtiessä se haki sijaintia koko kotimatkan ajan (n. 25 minuuttia) eikä lopultakaan löytänyt. Asetuksia olen kokeillut muuttaa mutta en ole huomannut siitä olevan mitään apua. Joskus se sijainti on kuitenkin löytynyt, joten todistetusti tuo ominaisuus ei ole ihan kokonaan pois pelistä. Se ei vaan ihan aina jaksa toimia. Jostain syystä en ole kovin yllättynyt ongelmista, kun tuo puhelin on muutenkin vähän maanantaikappale. Muuten kaikin puolin kiva, pienikokoinen, kätevä musiikkisoitin ja muutenkin tykkään tuon ominaisuuksista ihan kympillä, kunhan se vaan toimisi. Vähän turhan monta vikaa tullut vastaan tämän pari vuotta kestäneen yhteisen taipaleen aikana. Vai onkohan tuo edes niin vanha?

Olisin ihan oikeasti valmis maksamaan ylimääräistä siitä että saisin puhelimen joka suht todennäköisesti toimisi niin kuin pitää. En tarvitse (enkä edes halua) mitään sen kummempia ominaisuuksia kuin tuossa nykyisessäni, mutta olisin valmis maksamaan vaikka satasen ylimääräistä jos saisin tuon saman puhelimen mukana takuun että se toimii neljä vuotta kunnolla.

Niin, se Endomondo. Kävin lenkillä ja GPS-signaali löytyi kilometrin päässä kotoa ja katosi taas puoli kilometriä ennen kotiin saapumista, sekä pari kertaa matkan aikana. Sen verran sain reittiä talteen että sain jonkunlaisen kartan ladattua nettiin ja pääsin kokeilemaan ohjelmistoa. Hyvältähän tuo vaikuttaisi, mutta ei väkisin. Ilman reitin jäljitystä en saa tuosta mitään uutta irti. Pelkkänä sekuntikellona sitä ei kannata ainakaan tuolla puhelimella käyttää, koska en pysty tekemään puhelimella mitään muuta samaan aikaan. Jos laitan musiikkisoittimen päälle ennen Endomondon käynnistystä, se pyörii kyllä siellä taustalla kiltisti mutta en pääse siihen uudestaan käsiksi ilman että suljen koko Endomondon. Kännykän sekuntikelloon ja matkan mittaamiseen kartasta (Kuntoplussan reittisuunnittelu, Retkikartta tai pääkaupunkiseudulla hyvin toimivaksi osoittautunut pyöräilyn ja kävelyn reittiopas) on siis tyytyminen, kunnes saan riivittyä kasaan rahat johonkin vähän toimivampaan GPS-masiinaan.

2 kommenttia:

  1. Myös google mapsin reittiopas on erittäin kätevä mittaamaan matkoja, varsinkin jos ne tapahtuvat yleisillä tieosuuksilla. Itse suunnittelen sillä uusia sopivan pituisia lenkkejä juoksua tai pyöräilyä varten tai tarkistan matkoja jos Sports Tracker on jumahtanut tms.
    Vaihtoehdoksi kannattaa muuten valita kävelypeli niin suostuu mittaamaan myös pyöräteiltä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä, pitääpä tutustua.

    VastaaPoista